perjantai 23. tammikuuta 2009

Jauhelihakeitto eli tuttavallisesti sipulikeitto

Meillä kotona puhutaan aina sipulikeitosta, kun tätä keittoa tarkoitetaan. En tiedä, mistä lie ilmaisu tullut, mutta voisin epäillä syyksi meidän isän mielisanontaa: "Laita paljon sipulia." (Ruoka kuin ruoka, hyvä kun ei sentään riisipuuroon ja rusinasoppaan, jotka ovat hänen herkkuaan... ;) ) Makaronia ei tästä keitosta saa kuitenkaan unohtaa!

Väänsin tästä ohjeen, vaikka keiton voi tehdä myös helpoimman kautta niin, että paahtaa jauhelihaa ja lisää silputun sipulin, vettä sekä muut ainekset ja antaa hautua kypsäksi. Sipulin kuullottaminen voinokareessa tosin antaa lisämakua.





2rkl voita
3 sipulia
400g paistijauhelihaa
1½l vettä
2 lihaliemikuutiota
muutama maustepippuri
1dl makaronia
4-6 perunaa
1pss isoja keittojuureksia
(suolaa)
persiljasilppua

Kuori ja silppua sipuli haluamasi kokoiseksi. Sulata voi kattilassa ja kuullota sipulia, kunnes se on saanut paahteisen värin. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Vältä pienimästä jauhelihaa ihan pieneksi muruksi.

Lisää vesi ja mausteet sekä makaroni. Anna kiehua noin 5-10 minuuttia. Lisää sitten isoiksi lohkotut perunat ja keittojuurekset. Anna kiehua hiljalleen noin vartti.

Tarkista, että juurekset ovat kypsiä. Maista lientä ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa.

Kun keitto on valmista, lisää vielä runsaasti persiljasilppua!

Tarjoile juustovoileipien kera, ja palan painikkeeksi piimää :)

Ei kommentteja: