sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Maailman paras pannukakku goes bananas

Joskus 80-luvulla äiti toi kotiin tämän Tupperwaren pannariohjeen. Se on paksua ja rasvaista, mutta varsinkin vasta uunista tulleena aikas hyvvää. Kerrattain keksin silputa kaksi banaania pannariin mukaan. Sen jälkeen, kun tätä harvoin tulee tehtyä, en muunlaista olekaan tehnyt.


4dl vehnäjauhoja
1-1½dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria
8dl maitoa
2 munaa
100g voita sulatettuna
2 banaania

Sekoita ensin keskenään kuivat aineet ja sitten nestemäiset sekaan. Kumoa taikina leivinpaperoidulle reunalliselle uunipellille. Silppua banaanit siivuiksi taikinan päälle. Paista uunin keskitasolla 200-225 asteessa noin 30 minuuttia.

Ei kommentteja: