sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Saksalainen perunasalaatti



Alunperin opin tämän herkullisen perunasalaatin salat Saksassa ollessani ja onpa tätä tullut tehtyäkin melko monta kertaa.. Saksalaisesta perunasalaatista on tullut meidän perheen suosikki ja aina toivottu herkku. Tämä öljypohjainen salaatti on tyypillistä Etelä-Saksassa.


Hieman olen välillä mukaellut milloin kevät/kesäsipulilla, oliiveilla tai kapriksilla höystettynä. Oleellista on käyttää makeuttamatonta sinappia, rouheilla tai ilman.



n. 1kg (uusia) perunoita
1dl lämmintä kana/kasvis/lihalientä
3tl dijon-sinappia
1 sipuli tai 3 kevätsipulia
½dl rypsiöljyä
hieman suolaa
rouhittua mustapippuria
(2tl kapriksia/tummia oliiveja)


Keitä perunat ja kuori ne lämpiminä. Tee kastike sillä aikaa, kun perunat kypsyvät. Sekoita kaikki kastikeainekset sekaisin ja kääntele perunat joukkoon. Anna tekeytyä jääkaapissa tunnin verran, jos maltat.

HUOM! Lihaliemestä tulee perunasalaattiin voimakkain maku. Maggilla on lihaliemivalmiste, jossa ei ole lisättyä natriumglutamaattia. Suosittelen sitä.

1 kommentti:

Virve kirjoitti...

Erittäin hyvä ja autenttinen ohje! Itse lisäsin hieman etikkaa ja ruohosipulin sijaan käytin tilliä.