lauantai 9. toukokuuta 2009

Wilhelm viherpippurisulatejuusto-grillimakkara


Bongasimme tänään Atrian uuden Wilhelm-uutuuden kauppareissulla.


Mies huomioi heti uutuustuotteen pakkauksen toteamalla, että "hyi, kun on hirveä väri". Värivalinta on makkaratehtaalta kyllä tässä mitä suurimmassa määrin epäonnistunut... Ikäänkuin tuote olisi valmiiksi parhaat päivänsä nähnyt, pilaantunut. Sellaisen mielikuvan saimme molemmat.


Harmi, sillä pidämme kovasti esim. Valion viherpippuri-koskenlaskijajuustosta. Kokeeksi ostimme kuitenkin makkarapaketin ja siitä arvio tulee, kunhan saamme makkarat paistettua ja maistettua.

Kolmisen tuntia myöhemmin... Nyt on uutuus testattu ja oli hyvää. Makkarassa oli juustoisuutta ja hieman viherpippuri maistui. Suolaisen tuntuinen kuten muutkin vastaavat maustetut makkarat ja hieman enemmän olisi mielestäni saanut viherpippuri tuntua/maistua. Mutta ei hullumpi siis.



Tarjolla oli makkaran kanssa saksalaista perunasalaattia, jonka tein ex tempore, kun muistin, että jääkaapissa oli varhaisperunoita. Perunasalaatti ei ehtinyt oikein tekeytyä ja viiletä, mutta oli hyvää se noinkin.

Ei kommentteja: