torstai 31. joulukuuta 2009

Italiansalaatti


Aina tehtiin ennen äidin kanssa italiansalaattia uudeksi vuodeksi. Monet harmitukset koettiin, kun ei saatu majoneesia onnistumaan. Nyt nekin onnistumisen niksit tiedossa eikä epäonnistumisesta pelkoa.

Nyt kun pitkästä aikaa vietämme yhdessä uutta vuotta, niin päätin tekaista taas tätä "perinne"salaattia.



5dl sarvimakaronia
2 maustekurkkua kuutioina
2pss sekavihanneksia
1pkt (200-300g) esim. lauantai- tai gotler-makkaraa

majoneesi:

1 kananmunan keltuainen
1rkl sinappia
2-3dl rypsiöljyä
1tl suolaa
ripaus valkopippuria
1½-2dl kuohukermaa

Tee sitten majoneesi. Sekoita keltuainen, sinappi ja hieman öljyä ensin keskenään vatkaimella. Lisää sitten vähitellen öljyä koko ajan sekoittaen. Kun majoneesi on sopivan paksua, mausta suolalla ja ripauksella valkopippuria. Vatkaa erikseen kuohukerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita kermavaahto ja majoneesipohja.

Keitä makaronit ja höyrytä sekavihannekset kypsiksi. Jäähdytä kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Kuutioi maustekurkut sekä makkara. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Lisää joukkoon majoneesi viimeiseksi. Anna maustua kylmässä muutaman tunnin tai yön yli.

4 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta!
Ihanan näköinen salaatti, nam!

heli kirjoitti...

Voi kiitos kovasti, Terhi! :) Menestyksekästä uutta vuotta sinulle, perheellesi ja yrityksellesi!

Kiitos kommentista! Salaatti maistuikin entisenlaiselta, vaikken ole tätäkään useampaan vuoteen tehnyt.

Miäs kirjoitti...

Ja salaatti oli tosi hyvää! Sitä riitti kotiinkin asti.

heli kirjoitti...

Arvasin, että tykkäät tästä itsetehdystä italiansalaatista.