lauantai 30. lokakuuta 2010

Pizzapannukakku


Tämä perjantai-illan iltapala näyttää erehdyttävästi ihan tavalliselta jauhelihapizzalta, mutta on itseasiassa pannukakkupohjalle tehty. Eli siis pizzapannukakku. Eikä mikään uusi keksintö, saati omakeksimä. Tykättiin tästä molemmat ja valmistuksen puolesta voin sanoa, että on helppotekoinen.

Selailin aikani kuluksi vanhaa Kodin Kuvalehteä lääkärinvastaanotolla ja siellä oli juttu, mitä tehdä tähteeksi jääneelle jauhelihakastikkeelle. Yksi vaihtoehto oli pizzapannukakku ja innoistuin heti. Meillä ei tosin ollut kastikkeen jämiä, vaan jauhelihaa, josta piti tehtävän illalla "jotain". Koska olin poikkeuksellisesti töissä pidempään, tuo pannukakkuidea tuntui siksikin niin innostavalta.

Arvasin, etten ehdi kirjoittaa ohjetta ylös enkä kehdannut siitä kuvaakaan ottaa, joten yritin pinnistellä sen muistini lokeroihin. Eihän siinä tosin ollut kuin se pohjan ohje muisteltavana, mutta kuitenkin. Tavallisten vehnäjauhojen lisäksi käytin täysjyvävehnäjauhoa ja tällaista siitä sitten tuli.


pannukakkupohja:

5dl maitoa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
½tl kuivattua basilikaa
1½dl täysjyvävehnäjauhoja
1dl vehnäjauhoja

Sekoita pannukakkuainekset hyvin sekaisin ja anna turvota sillä aikaa, kun uuni lämpiää. Kaada sitten leivinpaperoidulle uunipellille ja esipaista noin 10-15 minuuttia uunin keskitasolla 225 asteessa.

täyte:

400g naudan paistijauhelihaa
1 iso sipuli
valkopippuria
suolaa
kalamata-oliiveja
2 tomaattia
ripaus pizzamaustetta
1dl emmental-raastetta
1pss = 1 pallo mozzarellaa

Valmista täyte pannukakkua paistaessasi. Paahda jauhelihaa pannulla ja lisää joukkoon silputtu sipuli. Mausta pippurilla ja suolalla. Anna jäähtyä hieman.

Ota esipaistettu pannukakkupohja pois uunista ja lisää täytteet. Levitä paistettu jauheliha pohjalle. Lisää päälle oliivit, viipaloidut tomaatit ja ripaus pizzamaustetta. Levitä päällimmäiseksi juustoraaste ja viipaloitu mozzarella. Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia, kunnes juusto on saanut kauniin kullanruskean värin.

Leikkaa pannukakku paloiksi ja irrota varovasti lastan avulla. Saatat tarvita ensimmäisten palojen nostoavuksi kaksikin lastaa.

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Kannattaa kokeilla, tosi herkullista!

Heli kirjoitti...

Jep, tosi kätevä ja maistuva! :)