sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Pikkujouluisten tarjoilut


Vietin isäni kanssa pikkujouluista lauantai-iltaa eilen ja herkuttelimme oikein olan takaa.

Alkuruoaksi lämmitin meille valmiin juustofonduen, jonka lisäkkeenä oli maalaisleipää, punaista paprikaa, kukkakaalia, herkkusieniä sekä äidin kasvattamia kirsikkatomaatteja. En alkanut tehdä itse juustofondueta meille kahdelle, mutta eiköhän sekin tule vielä tehtyä tämän talven aikana. Presidentin La Fondue aux 3 fromages on tuttu ja maistuva fondue, jossa on emmental-, comté- ja gruyère-juustoa. Lisäsin fonduehun ainoastaan hieman mustapippuria myllystä.



Pääruoaksi nautimme valmistamani ranskalaisen sipulikeiton, jota kumpainenkaan ei tahtonut enää tuhdin alkuruoan jälkeen jaksaa syödä. Vähempikin riitti ja hyvää oli!



Reilun tauon jälkeen jälkiruoaksi tarjoiltiin riisipuuroa ja rusinasoppaa. Muuten illan tarjoilut olisivat olleetkin ranskalaiset, mutta tein peräruoaksi kuitenkin isälle maistuvaa tuttua herkkua.

Ei kommentteja: