tiistai 15. helmikuuta 2011

Meksikonpata



Tästä chipotlesta se sitten lähti. Tai oikeastaan alunperin tästä. Siis idea tälle maukkaalle padalle. Vaikka pata saakin hautua hetken, niin sen voi hyvin tehdä iltaruoaksi. Yhtä riittoisaa kuin taannoin tekemäni talvikeitto ja sisältääpä se samoja aineksiakin.

Chipotle on savustettua chiliä. Kuvan chipotle on Heinon tukusta, mutta tuota meksikolaista tuotemerkkiä löytyy esim. Prismoista, joten kannattaa tarkistaa, josko omasta marketista löytyisi chipotle-purkki. Lisäksi maustekastikehyllystä löytyy chipotlella maustettua tabascoa.


Tein tätä pataa itseasiassa jo alkukuusta enkä tietenkään kirjoittanut itselle aineksia ylös, joten nyt ohjeen kirjoittaminen on hataran muistin varassa :) Ainakin siinä on paaaaaaljon jauhelihaa ja mausteita, nam. Myös kolmenlaisia papuja, niinkuin alkuperäisinnostuksen aiheuttaneessa meksikolaisessa papu-tonnikalasalaatissa.


700g naudan paistijauhelihaa
1rkl pekonin paistorasvaa tai öljyä
1-2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä

1 keltainen paprika
2 kokonaista chipotlea
1tl juustokuminaa
1tl korianterinsiemeniä rouhittuna
suolaa
2 palaa sokeria
1tlk tomaattimurskaa
hieman vettä
1tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
1tlk kidney-papuja suolaliemessä
½pss (n. 150-200g) ohuita vihreitä papuja

Paahda jauhelihaa kattilassa, sillä aikaa kun silppuat sipulin ja valkosipulinkynnet sekä paprikan. Lisää jauhelihan sekaan paistetun pekonin rasva, jos olet sattunut sellaista säästämään tai lorauta pataan hieman öljyä, sekä sipulit ja hetken päästä paprika kuullottumaan.

Mausta seos pilkotulla chipotlella, juustokuminalla, rouhituilla korianterinsiemenillä, suolalla ja parilla sokeripalalla. Sekoittele mausteet hyvin pataan ja lisää sitten tomaattimurska. Huuhtele tomaattimurskapurkki tilkalla vettä ja lisää pataan. Anna hautua noin 10 minuuttia.

Lisää lopuksi pavut (valuta tölkkipavuista liemi ja leikkaa hieman kohmeiset vihreät pavut lyhyemmiksi suupaloiksi) ja anna padan hautua vielä 20-30 minuuttia miedolla lämmöllä.

Tarjoa kuumana ja kasta liemeen tuoretta maalaisleipää. Voin myös ripotella annoksen päälle hieman mietoa cheddaria ja kauhoa pataa parempiin suihin nachoilla.

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Oli tosi herkullista! Saa tehdä uudestaan vaikka ensi viikolla jo.

Heli kirjoitti...

Ja ilmaherruus on taas vallattu! :) Meillä on vähän ajan sisällä ollut tosi paljon papujuttuja :) Ei siinä mitään huonoa ole, paitsi ehkä kaasut.