sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Luumu-sipulitäytteinen possurulla

Aurinkoista päivää kaikille äideille!

Jotain tällaista olisin varmaan omalle äidilleni lounaaksi valmistanut, mikäli tänä vuonna äitienpäivää olisimme yhdessä viettäneet. Tällä kertaa äitienpäivälounas jäi yhdessä nauttimatta, sillä vanhempamme matkasivat kotiin jo aiemmin viikolla.

Tämän possurullan valmistin kotikotona tammikuussa ja on pitänyt postata se jo aikapäiviä sitten blogiin, mutta olkoot nyt näin äitienpäivänä ruokaisina kuvina maisteltavana.

Possurullan kanssa valmistuu perunat, jotka tosin jauhoisesta lajikkeesta johtuen hieman hajosivat. Ne ehkä kannattaa lisätä puolessavälissä kypsennystä. Tulee tosi hyviä, kun imevät itseensä lihaliemestä makua.

Lihaliemestä saa suurustamalla mainion kastikkeen. Lisää liemeen joko valmista suurusta tai tee vehnäjauhosta paistikastike.

Voit käyttää keltasipulin lisäksi punasipulia.

Kääri tiukalle rullalle ja sido paistilangalla.

Perunat voit lisätä vuokaan puolessavälissä paistamista.

Anna lihan vetäytyä hetki ja tee sillä välin paistoliemestä kastike.

Näin valmistaen possun ulkofile on oikein mehevää.

n. 2kg possun ulkofilettä (maustamaton)
1pss kuivattuja luumuja
2-3 sipulia
muutama valkosipulinkynsi
voita
½dl vettä
suolaa
valkopippuria
(mustapippuria myllystä)
3-5dl lihalientä

lisäksi paistilankaa
Leikkaan ulkofile auki ja painele suorakaiteenmuotoon.
Valmista täyte pilkkomalla luumut ja sipulit. Hauduta pehmeiksi voissa ja lisää tilkka vettä, mausta sitten suolalla sekä valkopippurilla. Anna jäähtyä hetki ja levitä sitten täyte lihan päälle.
Kääri liha rullalle ja sido paistilangalla. Rouhi halutessasi mustapippuria rullan päälle kauttaaltaan. Nosta sitten paistovuokaan ja lisää reilu puolet lihaliemestä.
Paista täytettyä liharullaa 150 asteisen uunin alatasolla kaksi tuntia. Lisää puolessa välissä perunat vuokaan niin, että nostat lihan pois, perunat vuoan pohjalle ja liha perunoiden päälle. Voit lisätä lihalientä tarvittaessa ja valella sillä liharullaa sekä perunoita välillä.

Ei kommentteja: