perjantai 5. elokuuta 2011

Mustikkapiirakka

Vanhemmat saivat mahtavia mustikoita, joita heidän ystävänsä oli käynyt poimimassa. Pari sankollista yhteensä, toinen satsi oli jopa valmiiksi puhdistettu. Ei kyllä tämän ensimmäisen sankollisen mustikoissakaan paljon roskia ollut. Jätin tarkoituksella vajaan litran verran pakastamatta, että sain tehtyä isän toivomaa mustikkapiirakkaa - pullapohjaan tietenkin.

En ole mikään pullaleipuri ja kehittelinkin hieman omintakeisen tavan valmistaa taikina. Vinkin tosin sain senkin äidiltä, joten en tätä hieman pizzapohjan tapaan tehtyä pohjaa itse keksinyt. Ehkä hieman kuivahko pohjasta tuli, luultavasti koska taikinaan ei tullut kananmunaa. Voita voi laittaa halutessaan enemmän. Mukavanmakuinen piirakka.

Ja ne mustikathan ovat hyvin muutenkin, kun laittaa tarpeeksi sokeria :)



pohja:
2½dl täysmaitoa
50g voita (kannattaa laittaa 100g)
1tl kardemummaa
5dl vehnäjauhoja
1tl kuivahiivaa
ripaus suolaa
noin 1dl sokeria
täyte:
noin 1l tuoreita mustikoita
(1rkl vehnäjauhoja)
1rkl perunajauhoja
1dl sokeria
kananmunaa voiteluun

Kuumenna maito ja sulata siihen voi. Lisää sekaan myös kardemumma. Sekoita kuivat aineet ja lisää niihin neste. Vaivaa taikinaksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä liinan alla.

Kauli tai painele pohja leivinpaperoidulle pellille ja anna kohota uudelleen liinan alla. Sekoita mustikoihin jauhot (tuoreisiin ei ehkä kuitenkaan tarvitse vehnäjauhoja) sekä sokeri (osan sokerista voit ripotella valmiin piirakan päälle).
Painele hieman kohonnutta pohjaa ja levitä mustikkaseos. Voitele piirakan reunat kananmunalla. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Taikina ei oikein kohonnut ja jauhoja tarvi lisää.

Heli kirjoitti...

Hei! Kiitos kommentistasi :) Toivottavasti lisäyksillä lopputuloksesta tuli kuitenkin syötävä.

Niinkuin kirjoitin piirakkapohja ei ollut onnistunein, kuivakin. Vähänhän siihen tuli hiivaa. Sen olen oppinut, että sitä pehmeämpi pulla, mitä niukemmin jauhoja ja jauhoissakin on eroa :)