sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Sienimuhennoksella täytetyt paprikat

Jo aiemmin olen laittanut parikin postausta tämän syksyn sienisadosta eli Marjatta-ystäväni toimittamista kantarelleista. Äiti laittoi suurimman osan kuivumaan, annoin naapurillekin muhennossienet ja lopuista tuli sitten täyte paprikoille. Näistä tuli aivan taivaallisen hyviä, namnam.


vajaa litra kantarelleja
voita
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
valkopippuria
2rkl silputtua kirveliä
ripaus suolaa
1prk maustamatonta tuorejuustoa
2 isoa punaista paprikaa
emmental-juustoraastetta gratinointiin
Pilko sienten kannat ja revi lakit kappaleiksi. Paahda pannulla sienistä ylimääräinen neste. Lisää kunnon nokare voita, silputtu sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota, kunnes sipulit läpikuultavia. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja mausta.
Huuhtele paprika ja puolita ne. Poista kannat ja siemenet. Täytä puolikkaat sienimuhennoksella ja viimeistele juustoraasteella. Kuorruta uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes paprikat hieman pehmenevät ja juustokuorrutus saa kauniin värin pintaansa.
Tarjoa joko salaatin tai riisin kera kasvisateriana, tai kuten meillä yrttimaustettujen broilerinfilepalojen kanssa.
Yrttimaustetut broilerit valmistuvat uunissa paprikoiden
kuorruttamisen yhteydessä. Leikkaa broilerin fileet kolmeen
osaan ja mausta molemmin puolin esim. italialaisella yrtti-
maustesekoituksella (sis. basilikaa, timjamia, valkosipulia).
 

Ei kommentteja: