lauantai 5. marraskuuta 2011

Kasslerpihvit ja voikaalta à la Heli

Tein kokeilun vuoksi kasslerista pihvit ja haudutin niitä kaalin kanssa padassa pitkään. Todella pitkään, koska aluksi tämä oli tarkoitus tarjota arkipäivälliseksi vanhempieni saapuessa kylään. Valmistelin ruoan keskiviikkoiltana ja haudutin uunissa kuutisen tuntia miedolla lämmöllä eli seuraavaan aamuun. Noh, vanhemmat eivät uskaltaneetkaan miähen kovan köhän takia tullakaan, vaan siirsivät tuloa lauantaille eli pyhäinpäivälle. Siinäpä sitten oli valmiina pyhäinpäivän eväs. Lämmitin pihvit padassa miedolla lämmöllä, varmaan toiset kuusi tuntia, joten jos tämä ateria ei olisi jonkun mielestä ollut kypsää, niin ei sitten mikään.

Ruoka oli kuin olikin suussa sulavaa, niinkuin olin sen tarkoittanutkin olevan. Toki valmistusaika oli tolkuttoman pitkä ja sen kuuden tunnin alkuperäinen haudutuskin olisi tehnyt sekä lihasta että kaalista mehevää.

En ole kovin monesti kassleria laittanut, mutta nyt sattui kaupassa olemaan kokonaista kassleria tarjouksessa ja onnistuin valitsemaan oikein lihaisan palan. Pitkän kypsennyksen aikana rasva oli sulanut pois ja samalla mehevöittänyt lihan herkulliseksi. Lisäsin makua kietomalla pihveiksi leikkaamani kasslerpalojen ympärille pekonisiivut.

Jossain ruokaohjelmassa taannoin tarjottiin voikaalta. Sen valmistusta ei sen kummemmin avattu enkä näemmä ole ohjetta netistä edes hakenut, mutta päättelin, miten se voitaisiin tehdä ja tein sitten omanlaista voikaalta, joka siis muhi padassa yhtä kauan kuin lihatkin.

Aterian kruunasi vielä äidin tekemä mustaherukkahillo ja krouvisti muussatut potut, nam :)


noin 1kg porsaan kassleria palana
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
8 siivua pekonia
Mausta kasslerpala kokonaisena mustapippurilla ja ripauksella suolaa. Leikkaa sitten neljäksi suurinpiirtein yhtä suureksi pihviksi. Kiepauta kunkin pihvin ympärille kaksi pekonisiivua. Kiinnitä cocktailtikulla tai sido paistinarulla pekoni. Paahda paistinpannulla pihveihin molemmin puolin kaunis paistopinta.
Aloita lihan alkuvalmistuksen jälkeen voikaalin teko.
voikaali:
50g voita
½kg valkokaalta
4 keskikokoista kotimaista omenaa
2 sipulia
1rkl rouheista dijon-sinappia
ripaus valkopippuria
suolaa
½l vettä
Suikaloi kaali sekä kuori ja lohko omenat. Poista kannat ja siemenkodat. Sulata voi padassa ja lisää kaalisuikaleet. Kääntele kaalta ja lisää sitten omenalohkot. Kuori ja suikaloi sipulit. Lisää viimeisenä sipulit, mausteet ja vesi.
Nosta poreilevaan kaalipataan kasslerpihvit. Hauduta kannen alla uunin alatasolla 150 asteessa kuusi tuntia. Tarkista maku ja tarjoile perunamuusin sekä mustaherukka- tai puolukkahillon kera.
Tässä pata kypsennys vasta alkutekijöissään ja pata menee
vähintään kuudeksi tunniksi uuniin muhimaan. Mitä pidem-
pään jaksat hauduttaa, sitä mehevämpi lopputulos.

Ei kommentteja: