lauantai 7. huhtikuuta 2012

Lime-juustokakku

Hieman on taas hidastunut tämä päivittäminen, koska tätäkin herkkua nautittiin maittavan sunnuntailounaan päätökseksi noin viikko sitten. Marja oli laittanut meille niin ihanan lounaan että. Sipulista maksakastiketta kera puikulapottujen ja kasvisten. Herkkua!

Tässä taannoin ihmettelin taas vaihteeksi, kun Nigella Lawson teki juustokakun ilman liivatetta. Joskus aiemminkin olen epäillyt silmiäni, kun samantapaista kakkua olen nähnyt valmistettavan ja sitten vielä syötävänkin. Hyvin ainakin Nigellalla kakkupalat pysyivät koossa. Päätin siis kokeilla juustokakkua ilman hyytelöivää ainesosaa.

Liekö englantilainen kerma paksumpaa tai olisiko kuohukermasta tullut tanakampi lopputulos, sillä vaikka kakku oli kylmässä edellisillasta seuraavaan iltapäivään saakka, oli täyte pehmeää. Ei sentään valuvaa, mutta ehkä kokeilen seuraavan kerran kuohukermasta, koska tähän käytin vispikermaa. Muuten oli tosi raikas, muttei kuitenkaan irvistyttävän raikas jälkiruokakakku.


1pkt (175g) domino-keksejä (limenmakuisia)
noin 50g sulatettua voita
300g philadephia-juustoa
11/2dl kermaa
1dl tomusokeria
3 limen mehu
1 limen kuori raastettuna
(valkosuklaarouhetta ja suklaamunia koristeeksi)

Murskaa keksit muruksi ja sekoita hyvin voisulan kanssa. Painele halkaisijaltaan noin 20 cm irtopohjavuoan pohjalle ja pari kolme senttiä reunoille. Laita kylmään.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon notkistettu tuorejuusto. Vatkaa täytemassaan tomusokeri. Lisää limen kuoriraaste ja mehu. Sekoita hyvin vatkaten. Täytteeseen saa tulla ilmaa. Kaada täyte vuokaan ja anna olla kylmässä seuraavaan päivään, noin 6-12h.
Nosta varovasti tarjoiluvadille ja koristele ajankohdan tai oman mielesi mukaan.

1 kommentti:

Miäs kirjoitti...

Olipa pirteä maku.