lauantai 14. huhtikuuta 2012

Maalaissalaatti

Tämän salaatin ohje on uusimmassa huhtikuun ruokapirkassa. Luotin muistiini kaupassa käpälöityäni parmesaani-palaa, että onhan sitä kotona jääkaapissa. Joo oli viimeksi, mutteipä ollut enää, kun salaattia laitoin. Johonkin olen senkin tyrkännyt joskus vasta. No olkoon, gouda maistui ihan yhtä hyvin.

Hieman muokkasin alkuperäistä reseptiä. Siinä ei ollut mitään mainintaa mausteista. Olisiko ajateltu, että pekoni tuo sopivasti suolaisuutta, mutta ei pippuriakaan?! Pari muutakin muutosta tein salaattia kootessani. Tein annoslautaset.

Oli oikein maukas ja miehenkin makuhermoihin passeli salaatti.


2-4 kananmunaa
1pkt (140g) pekonia
½ valkosipulinkynsi
1 jääsalaatti
½ friseesalaatti
3 tomaattia
pala kurkkua
pari kevätsipulia
50g goudajuustoa
yrttiöljy:
20 basilikan lehteä (pieni ruukku)
1dl persiljaa
1dl oliiviöljyä
1-2rkl sitruunan mehua
ripaus sormisuolaa
mustapippuria myllystä
Keitä kananmunat kypsiksi ja jäähdytä. Paahda pekonit uunissa rapeiksi.
Laita kaikki yrttiöljyn ainekset korkealaitaiseen astiaan ja hienonna sauvasekoittimella. Tarkista maku ja laita jääkaappiin.
Huuhtele ja linkoa salaatit. Hiero lautaset valkosipulilla. Revi salaatti pediksi lautasille. Leikkaa saksilla pari pekonisiivua alle, sitten kurkkua ja tomaattia lohkoina. Ripottele hieman yrttiöljyä väliin. Seuraavaksi lohko kananmunat salaattiin, loput pekonit, kevätsipulit ja juusto. Pyöräytä päälle vielä yrttiöljyä ja vielä hieman mustapippuria myllystä.

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Tosi herkullista salaattia! Tuli masu täyteen!

Heli kirjoitti...

Kiitos :) Ja hyvä!