perjantai 11. toukokuuta 2012

Luksuspalat

Tämän vuoden alussa tein Oulussa sijaitsevan Kaakkurin Citymarketin vuosikalenterin ohjetta mukaellen mandariinibroileria. Toukokuussa ohjeena oli luksuspalat, joita sitten päätin työkaverin kannustamana (eikä ollut yhtään hänellä ns. oma lehmä ojassa...) kokeilla.

Luksuspalat valmistuvat nopeasti ja helposti. Tein vain puolikkaan annoksen ja siitä riitti tarpeeksi herkuteltavaa isommallekin porukalle. Kannattaa kokeilla!

Tässä alkuperäinen ohje, josta tulee uunipellillinen luksusta!

Yksikään kuva ei onnistunut kunnolla. Tämä kaikkein paras ja sekin suttuinen.

taikina:
4½dl sokeria
3¾dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
4½rkl kaakaojauhetta
225 voita sulatettuna
2dl kylmää vettä
3 kananmunaa
voikiisseli:
225g voita sulatettuna
1 keltuainen
225g tomusokeri
½plo (5ml) appelsiiniaromia tai loraus appelsiinimehua
pinnalle:
200g suklaata
4rkl öljyä
Mittaa taikinan aineet kulhoon ja sekoita ne tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperoituun uunipannuun. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Kokeile kypsyys cocktailtikulla, paista pohja täysin kypsäksi, että ei jää leivinpaperiin kiinni. (En kokeillut tikulla, saa mielestäni jäädä hieman kosteaksi) Jäähdytä hyvin.
Tee kiisseli. Sekoita sulaan voihin muut aineet ja vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
Levitä kiisseli jäähtyneen kakkulevyn päälle. Pane kakkulevy pakastimeen, että kiisseli kovettuu kunnolla. (En laittanut pakastimeen, vaan annoin olla viileässä yön yli)
Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa tai vesihauteessa ja lisää huoneenlämpöinen öljy. Levitä suklaasula pullasudilla voikiisselin päälle. (Valutin lusikalla sikinsokin suklaata leivonnaisen päälle) Paloittele. (Leikkasin pyöreällä leivosrinkulalla annospaloja kakusta)

Ei kommentteja: