torstai 17. toukokuuta 2012

Seesamiribsit

Olemme tykästyneet possun babyribseihin ja niitä on syöty kevään mittaan useamman kerran. Aiemmin ajattelin, ettei ribseistä tule hyviä uunissa valmistamalla, koska olen mieltänyt ne aina grillatuksi herkuksi. Kuinka väärässä olinkaan!

Helmikuussa kokeilin sitten tosiaan helppoa marinadia ja uunissa valmistusta ribseille. Ribsejä saa nykyään miltei ympäri vuoden, jos kaupassa on palvelutiski, joten ribsihulluttelulle ei ole esteitä. Nyt kesällä kannattaa varsinkin kokeilla, kun säät suosivat ja loppusilauksen voi hoitaa ulkonakin, grillissä.

Päätin kehitellä näihin ribseihin uudenlaista marinointia ja kun meillä oli kerä varhaiskaaliakin, tuli näistä ribseistä, kuten varhaiskaalistakin, aasialaistyyliset mauiltaan.

Ihanaa sormin syötävää herkkua, jota kannustan kokkailemaan!


1kg maustamattomia babyribsejä
2rkl soijakastiketta
2rkl seesamiöljyä
2rkl riisiviinietikkaa
1rkl osterikastiketta
1tl juoksevaa hunajaa
1rkl raastettua tuoretta inkivääriä
2-3rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
Laita ribsit runsaaseen kylmään veteen ja kuumenna kiehuvaksi. Kun vesi kuumenee, poista pinnalta hyytynyt lihasneste. Kypsennä lihaa hiljalleen veden poreillessa 45 minuuttia.
Paahda seesaminsiemenet ja sekoita muiden ainesten kanssa marinadiksi.

Nosta ribsit leivinpaperilla ja alumiinifoliolla vuoratulle uunipannulle ja sivele lihan pintaan kauttaaltaan marinadia. Paista ribsejä uunin keskitasolla 175 asteessa puolisen tuntia. Käännä ribsit ja sivele loppu marinadi päälle. Paista vielä puoli tuntia.

Leikkaa luiden välistä annospaloiksi ja tarjoa vaikka aasialaisen coleslawin kanssa.

VINKKI! Kun tuoretta inkivääriä ostaa eikä käytä sitä lyhyen ajan sisällä, inkivääri kuivuu ja sitten kuivunut käppyrä pitää heittää pois. Rachael Ray joskus muinoin neuvoi ohjelmassaan kuorimaan inkiväärin ja pakastamaan sen. Näin olen tehnyt ja nyt on aina tuoretta inkivääriä saatavilla eikä maku kärsi pakastamisesta.

2 kommenttia:

Jaana L kirjoitti...

"Extra" hieno resepti!!!
terkuin, Jaana L

Heli kirjoitti...

Hihii.. Kiitti ;)