perjantai 23. marraskuuta 2012

Lihavoileipäkakku 80-vuotissyntymäpäiville

Sain kunnian tehdä voileipäkakkua työkaverini naapuriin kunnioitettavan iän saavuttaneen herrasmiehen syntymäpäiville. Toiveena oli lihavoileipäkakku ja makeana herkkuna kinuskikakku.

Sain tosiaan vapaat kädet, kunhan vain oli lihakakku. Päädyin tekemään varmuudella maistuvan yhdistelmän, joka on saanut aiemminkin kiitosta, enkä lähtenyt kiihdyttelemään mielikuvitustani ja loihtimaan uusia sävyjä kakkuun.

Kun isäni kuuli, että teen voileipäkakkua, tiedusteli hän vienosti, että voisiko meillekin tehdä. Niinpä tein isomman satsin täytteitä ja saatiin meille itsellekin iltakahvin kanssa maisteltavaksi pieni kakkunen. Ihan kohta maistellaan, ja jos vaikka katsoisi samalla Dallasia :)


täysjyväpaahtoleipää
kasvislientä
 
ylikypsää kinkkua
maustamatonta tuorejuustoa
creme fraichea
ruohosipulia
mustapippuria
dijon-sinappia
 
kurkkua
tilliä
voileipäpikkelsiä
 
kevyt yrtti-tuorejuustoa
kevytmajoneesia
kylmäsavupossua
tummia rypäleitä
persiljaa
rosé-pippuria
 

Ei kommentteja: