sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Pehmeä maksastroganov

Tämän isänpäivän pääruoaksi valikoitui Liharuokien klassikot-kirjasta (jälleen ;) ) maksaruoka, joka mielestäni sopi juhlapäivään oikein hyvin. Olihan se vähän fiinimpikin kuin arkinen maksakastike. Ja isotöisempi, joten tällaisen erikoissunnuntain lounaalle oikein sopiva. Lisäksi tarjosin Rosamundasta tehtyä pottumuusia ja keitettyjä herneitä.

Tasaiseen tahtiin pöydästä kuului tyytyväisten ruokailijoiden kommentteja. Kiitos taas sille työkaverille, joka joskus toi töihin tuon oivan kirjan :) Siitä on löytynyt jo monta hyvää ohjetta ja jo valmiiksi olen silmäillyt tuleviakin liharuokia silmällä pitäen uusia kokeiltavia reseptejä.

Harmittavasti unohdin merkata eri sienet kauppalappuun, niin meillä kastikkeessa oli sitten kahdenlaisia herkkusieniä (vaaleita ja ruskeita). Olin ajatellut nimittäin laittaa alkuperäisessä ohjeessa olleen portobellon sijaan osterivinokasta, mutta niinpä jäi kauppalappuseen kirjoittamatta. Valkoviininkin määrää hieman vähensin, sillä sitä oli miltei kaksinkertaisesti suhteessa lihaliemeen. Hyvin maistui viini näinkin. Sillä tavalla sopivasti. Maksaa meillä oli alkuperäiseen reseptiin verrattuna liki kaksinkertainen määrä, koska olin varautunut useampaan ruokailijaan.

Kannattaa kokeilla, jos pidät maksasta.



700g naudan maksaa
voita paistamiseen (ensin nokareita maksan paistamiseen ja sitten ainakin 2rkl kastikkeeseen)
2 sipulia hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
450-500g sieniä (herkkusieniä, siitaketta, portobello, joka myös on herkkusieni)
reilu 2rkl vehnäjauhoa
2dl valkoviiniä
3dl lihalientä
1tl provencen yrttiseosta
1rkl dijon-sinappia
3rkl ranskankermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
(hunajaista cocktailkurkkua kuutioituna)
 
Huuhdo maksa ja kuivaa talouspaperilla. Poista kalvot ja mahdolliset jänteet. Leikkaa maksa noin sentin paksuisiksi paloiksi.

Kuumenna voi pannussa tai kasarissa. Paista maksapaloihin molemmin puolin kaunis paistopinta. Nosta palat odottamaan sivuun.

Lisää pannuun voita kastiketta varten. Kun voi on sulanut, lisää hienonnetut sipulit ja valkosipuli. Kuullota hetki ja lisää sitten viipaloidut sienet. Anna kypsyä kovalla lämmöllä, jotta sienistä haihtuu ylimääräinen neste pois. 
Sekoita sieni-sipulipaistokseen vehnäjauhot hyvin ja lisää sitten viini sekä lihaliemi. Mausta yrttiseoksella ja dijon-sinapilla. Lisää lopuksi ranskankerma. Sekoita hyvin.

Lisää aiemmin paistetut maksapalat joukkoon ja anna hautua muutama minuutti. Rouhi joukkoon hieman mustapippuria ja tarkista suola. Lisää tarvittaessa.

Oma lisäykseni stroganoviin oli pienet makeahkot cocktailkurkut kuutioituna. Tarjosin lisäksi pottumuusia ja keitettyjä herneitä.




2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Nam nam, ei maksaa saa liian usein. Oli niin herkullista! Kaikki män: seuraavana päivänä loput.

Heli kirjoitti...

Todellakin, kaksi herkkusuuta namisteli maksalla. Ja tykkäsin itsekin ;)