keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Seiseljanka

Tänään uskaltauduin laittamaan jo ruokaakin, ja maistamaan keitostani. Kyllähän tuo väänsi ja kipristeli vatsassa. Ehkei tomaattinen keitto kuitenkaan ollut sitten lempeimmästä päästä. Mitään ei tullut kuitenkaan ulos, luettakoon se tervehtymisen merkiksi.

Ohjeen seiseljankaan sain Valion uutiskirjeestä. Alkuperäisen ohjeen voit käydä kurkkaamassa Valion sivulta. Pieniä muutoksia tein keittooni, mutta ainekset samat lukuunottamatta katkarapuja, jotka lisäsin mukaan hetken mielijohteesta.

Olin ostanut ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa katkarapuja, jotka olivat liemessä, ei pakasteena. Katkaravut olivat siltään liian suolaisia syötäviksi, mutta keittoon en muuta kuin valuttanut suolaveden pois. Näin keittoon tuli suolaisuutta.

Hyvää tuli, vaikka jostain kumman syystä oliivit eivät minusta maistuneet parhaimmilta keitossa. Muuten tykättiin molemmat.
 
 
½ isosta makeasta sipulista
1rkl voita
8dl vettä
1 yrttikuutio (sisältää persiljaa, tilliä)
1tlk tomaattimurskaa
2pss (á 180g) suikalejuureksia
1/4tl valkopippuria
1/4tl himalajan suolaa
1pkt (400g) pakasteseitä
1 maustekurkku
1dl kalamata-oliiveja
½ ruukkua lehtipersiljaa
1prk (2dl) kuohukermaa
100g isoja katkarapuja
 
Silppua sipuli ja kuullota silppua hetki voissa. Lisää vesi, yrttikuutio, tomaattimurska ja suikalejuurekset. Mausta valkopippurilla ja ripauksella suolaa. Anna kiehahtaa hetki ja kuutioi sillä välin pakastesei sekä maustekurkku. Puolita oliivit.
 
Lisää keittoon kuutioitu kala, maustekurkkukuutiot sekä puolitetut oliivit. Leikkaa persilja. Lisää kerma ja leikattu persilja. Nosta kattila liedeltä ja lisää katkaravut. Tarkista maku ja tarjoa heti.



Ei kommentteja: