perjantai 3. lokakuuta 2014

Suppilovahverokeitto

Meilläpä alkoi juuri viikon syysloma, jee \0/

Lähdin aamulla töihin lähikaupan kautta, koska tarkoituksenani on viedä kotipuoleen tuomisina tacopiirakkaa ja banaanikakkua. Tarvitsin siis hieman tarvikkeita. Ja sattuipa sopivasti, että heti sisääntulon jälkeen tarjolla on monenlaisia sieniä.

Tunnustan, etten tunnista luonnosta sieniä kuin varmuudella tatin ja kantarellin. Sorry kaikki sieni-ihmiset! Ehkä saattaisin tunnistaa myös suppilovahveron, mutta nyt onnekseni  oli suomalaisia suppilovahveroita saatavana kaupassa.

En ole itse ennen suppilovahverokeittoa keittänyt. Siskolla olen kyllä useammankin kerran nauttinut. Nyt olikin hyvä tekosyy testata omat suppiskeittotaidot :) Ohjeistuksen otin Valion sivulta omaan makuun muokaten.

Oi, keitosta tuli hyvää. Niin hyvää, että miehen mukaan siihen olisi voinut hukuttautua!

 
150g suppilovahveroita
2rkl voita
1 isohko salottisipuli
4rkl vehnäjauhoja
mustapippuria myllystä
½tl rakuunaa
4tl kasvisliemijauhetta (minulla Reformin luomujauhetta)
8dl vettä
1prk (2dl) kuohukermaa
 
muutamia paistettuja suppilovahveroita
 
Puhdista sienistä mahdolliset havut yms. Silppua sienet rouheaksi. Paahda sieniä kattilassa, jotta mahdollinen ylimääräinen neste haihtuu. Lisää voi ja silputtu sipuli kattilaan ja kuullota hetki.
 
Lisää vehnäjauho sekä mausteet. Sekoittele ja lisää kasvisliemi.  Sekoita, kunnes keitto hieman sakenee. Anna hiljalleen kiehua noin 10-15 minuuttia. Lisää kerma ja sekoita kunnes keitto hieman poreilee. Laita kansi päälle ja anna keiton tasaantua muutama minuutti.
 
Paista sillä aikaa voissa (ja hasselpähkinäöljyssä) muutama kokonainen suppilovahvero. Mausta suolalla.
 
Keitosta riittää kahdelle pääruoaksi ja neljälle alkupalaksi. Tarjoa lisäksi tuoretta maalaisleipää.
 


2 kommenttia:

Helna kirjoitti...

Se on niin hyvvää.

Heli kirjoitti...

No niin on ja kerrankin tein ihan itse :D Sulla on ollut keitossa varmaan timjamia, eikö vaan? Mulle maistuu nykyään rakuunakin, joten menin ohjeen mukaan siinä kohtaa ;)